Ura meillä

Viafin GAS Oy on reilun 100 ammattilaisen työpaikka. Meillä osaava ja työhön sitoutunut henkilöstö on tärkein voimavara, joten henkilökuntaan luotetaan ja osaamisen kehittämistä tuetaan. Uskomme tavoitteelliseen vuorovaikutuskulttuuriin ja avoimuuteen. Arvolauseemme on määrätietoisesti ja vastuullisesti kohti uusia mahdollisuuksia.

Tällä hetkellä avoimia työpaikkoja ovat:

  • 22/07/2019
    Sähkö- ja automaatioasentaja, Vantaa

    Tuotamme kattavasti erilaisia kaasunkäytön palveluita asiakkaiden tarpeisiin

    Tarjoamme ammattitaitoamme kaikkiin maa- ja biokaasun sekä nesteytetyn maakaasun käyttöön sekä elinkaareen liittyviin asioihin. Meiltä saa niin kaasulaite- kuin palveluratkaisut suunnittelusta kunnossapitoon asti. Toimipisteemme sijaitsevat Vantaalla, Mäntsälässä, Lempäälässä, Kouvolassa ja Imatralla. Toiminta-alueenamme on koko Suomi.

    Palvelemme teollisuutta, siirto- ja jakeluverkkoyhtiöitä, biokaasulaitoksia, kaasun liikennekäytön tankkausasemia, rakennusyhtiöitä, matkailu- ja ravintolayrityksiä sekä taloyhtiöitä. Työskentelemme sadan osaavan ammattilaisen voimin, ja turvallisuus on kaiken toimintamme lähtökohta. Kuulumme Viafin Service -konserniin, joka pitää huolta suomalaisen teollisuuden kilpailukyvystä ja toimintavarmuudesta. Tätä kautta meiltä löytyy myös vahvaa erikoisosaamista vaativienkin asennusprojektien toteutuksiin teollisuuden asiakkaidemme vaihteleviin tarpeisiin. Me Viafin Servicen kokonaisuudessa uskomme, että aito kumppanuus syntyy paikallisesta palvelusta.

    Etsimme Viafin GAS Oy:n Vantaan toimipisteeseen ammattitaitoista

    sähkö- ja automaatioasentajaa

    Toimintamme kasvaessa, haemme tiimiimme omatoimista sähkö- ja automaatioasentajaa vakituiseen työsuhteeseen. Pääasiallisiin työtehtäviisi kuuluvat ennakkohuolto- ja korjaustyöt, sekä vikatyöt liittyen kaasutankkausasemien ja biolaitosten kunnossapitoon. Työskentelet yhteistyössä tiimisi kanssa, alueena on Uusimaa.

    Menestyäksesi tehtävässä olet jo hankkinut kokemusta sähköisen kunnossapidon tehtävistä. Mekaaninen osaaminen on eduksesi, ja olet kiinnostunut prosessitekniikasta ja kaasuista. Työ on liikkuvaa, työt suoritetaan asiakkaan kohteissa pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulla.  Tehtävä edellyttää myös luotettavaa ja oma-aloitteista työskentelyotetta.

    Edellytämme sinulta:

    • Safety first -ajattelua
    • Ongelmanratkaisukykyä
    • Prosessien ymmärrystä ja PI-kaavioiden lukutaitoa
    • Yleisimpien tietokoneohjelmien osaamista
    • Vähintään B-luokan ajokorttia
    • Tehtävään soveltuvaa koulutusta esim. sähkö- ja automaatioasentaja
    • Kielitaitoa suomeksi

    Katsomme eduksi:

    • Siemens logiikan tuntemuksen
    • Tehtävän edellyttämät korttikoulutukset (työturvallisuus ja tulityö)
    • Aikaisempi työkokemus kunnossapidon tehtävistä

    Tarjoamme sinulle:

    • Kehitysmahdollisuuksia vastuullisessa ja uudistuvassa yrityksessä
    • Inspiroivan ja modernin työpaikan
    • Kannustavan ja sinua tukevan tiimin

    Eettinen toimintatapaamme kattaa sekä ihmiset ja ympäristön. Pääset mukaan rakentamaan puhtaampaa huomista.

    Haluatko liittyä joukkoomme?

    Hae paikkaa mahdollisimman pian, sillä aloitamme haastattelut heti ja teemme valinnan heti sopivan henkilön löydyttyä. Lähetä hakemuksesi sähköpostitse teemu.wirtanen@viafingas.fi, liitä mukaan CV:si ja palkkatoiveesi. Lisätietoja tehtävästä antaa Teemu Wirtanen joko sähköpostitse tai puhelimitse numerosta 040 560 2909. Puhelimitse yhteydenotot arkisin klo 8.00 - 16.00

    Käy tutustumassa yhtiöömme www.viafingas.fi.


    Lue lisää
  • 22/07/2019
    Sähkö- ja automaatioasentaja, Imatra

    Tuotamme kattavasti erilaisia kaasunkäytön palveluita asiakkaiden tarpeisiin

    Tarjoamme ammattitaitoamme kaikkiin maa- ja biokaasun sekä nesteytetyn maakaasun käyttöön sekä elinkaareen liittyviin asioihin. Meiltä saa niin kaasulaite- kuin palveluratkaisut suunnittelusta kunnossapitoon asti. Toimipisteemme sijaitsevat Vantaalla, Mäntsälässä, Lempäälässä, Kouvolassa ja Imatralla. Toiminta-alueenamme on koko Suomi.

    Palvelemme teollisuutta, siirto- ja jakeluverkkoyhtiöitä, biokaasulaitoksia, kaasun liikennekäytön tankkausasemia, rakennusyhtiöitä, matkailu- ja ravintolayrityksiä sekä taloyhtiöitä. Työskentelemme sadan osaavan ammattilaisen voimin, ja turvallisuus on kaiken toimintamme lähtökohta. Kuulumme Viafin Service -konserniin, joka pitää huolta suomalaisen teollisuuden kilpailukyvystä ja toimintavarmuudesta. Tätä kautta meiltä löytyy myös vahvaa erikoisosaamista vaativienkin asennusprojektien toteutuksiin teollisuuden asiakkaidemme vaihteleviin tarpeisiin. Me Viafin Servicen kokonaisuudessa uskomme, että aito kumppanuus syntyy paikallisesta palvelusta.

    Etsimme Viafin GAS Oy:n Imatran toimipisteeseen ammattitaitoista

    sähkö- ja automaatioasentajaa

    Toimintamme kasvaessa, haemme tiimiimme omatoimista sähkö- ja automaatioasentajaa vakituiseen työsuhteeseen. Pääasiallisiin työtehtäviisi kuuluvat ennakkohuolto- ja korjaustyöt, sekä vikatyöt liittyen paineenvähennys-, venttiili- ja kaasutankkausasemien kunnossapitoon. Työskentelet yhteistyössä tiimisi kanssa, alueena on Etelä-karjala.

    Menestyäksesi tehtävässä olet jo hankkinut kokemusta sähköisen kunnossapidon tehtävistä. Mekaaninen osaaminen on eduksesi, ja olet kiinnostunut prosessitekniikasta ja kaasuista. Työ on liikkuvaa, työt suoritetaan asiakkaan kohteissa Etelä-karjalan alueella.  Tehtävä edellyttää myös luotettavaa ja oma-aloitteista työskentelyotetta.

    Edellytämme sinulta:

    • Safety first -ajattelua
    • Ongelmanratkaisukykyä
    • Prosessien ymmärrystä ja PI-kaavioiden lukutaitoa
    • Yleisimpien tietokoneohjelmien osaamista
    • Vähintään B-luokan ajokorttia
    • Tehtävään soveltuvaa koulutusta esim. sähkö- ja automaatioasentaja
    • Vähintään kolmen vuoden työkokemusta kunnossapidon tehtävistä
    • kielitaitoa suomeksi

    Katsomme eduksi:

    • Siemens logiikan tuntemuksen
    • Tehtävän edellyttämät korttikoulutukset (työturvallisuus ja tulityö

    Tarjoamme sinulle:

    • Kehitysmahdollisuuksia vastuullisessa ja uudistuvassa yrityksessä
    • Inspiroivan ja modernin työpaikan
    • Kannustavan ja sinua tukevan tiimin

    Eettinen toimintatapaamme kattaa sekä ihmiset ja ympäristön. Pääset mukaan rakentamaan puhtaampaa huomista.

    Haluatko liittyä joukkoomme?

    Hae paikkaa mahdollisimman pian, sillä aloitamme haastattelut heti ja teemme valinnan heti sopivan henkilön löydyttyä. Lähetä hakemuksesi sähköpostitse jari.johansson@viafingas.fi, liitä mukaan CV:si sekä palkkatoiveesi. Lisätietoja tehtävästä antaa Jari Johansson joko sähköpostitse tai puhelimitse numerosta 040 170 3346. Puhelimitse yhteydenotot  klo 8.00-16.00.

    Käy tutustumassa yhtiöömme www.viafingas.fi.

    Lue lisää